Tietoa Meistä

Meidän tarinamme

Olemme 2017 vuonna perustettu yritys, joka ekan vuoden aikana haki hieman paikkaansa. Lopulta kun tajusimme, missä olemme hyviä oli päätös melko helppo tehdä. Tällä hetkellä teemme monenlaisia sähköasennuksia ihan perinteisistä saneerauksista, hieman erilaisiin projekteihin. Olemme kiinnostuneita tulevaisuuden teknologioista, joten otamme monenlaisia uusia asioita ja tuotteita tutkiaksemme, emmekä pelkää tarttua haasteisiin jos emme ole jotain ennen tehneet.

Meidän ehdoton vahvuus on tiedon jano uusista asioista ja miten niiden avulla voidaan helpottaa tavallisen ihmisen arkea edes hieman. Maailma muuttuu kokoajan enemmän älykkäämmäksi digitalisaation myötä, ja meidän tarkoitus on pysyä edes jollain tasolla kehityksen mukana!

Älykoti

Tänä päivänä älykoti ei ole pelkästään valojen himmennystä ja ohjausta jollain kaukosäätimellä. Älykoti kattaa sisäänsä monta osaa, ja oikealla tavalla niitä yhdistelemällä saadaan aikaan arkea helpottavia ominaisuuksia.

Parhaimmillaan älykoti on sitä, kun tulet kotiin ja skannaat sormenjälkesi älylukossa, niin valot menevät automaattisesti päälle eteiseen kolmen minuutin ajaksi, ja kahvi alkaa tippua.

Älykoti on myös aurinkopaneelien tuottamaa sähköä ja sen hyödyntämistä lämmitykseen tai vaikka sähköauton lataamiseen, jota sitäkin ohjataan älykkäällä kuormanhallinnalla, ettei pääsulakkeet pauku.

Laatu tietoisuus

Panostamme laatuun, niin työn jäljessä kuin tarvikkeissa. Meiltä voit myös kysyä rohkeasti mielipiteitä, joihin pyrimme vastaamaan parhaan ammattitaitomme mukaan.

Älykäs eläminen

Koemme älyratkaisut mahdollisuutena, ennemmin kuin uhkana. Niiden oikeanlainen hyödyntäminen vaatii hieman asioihin perehtymistä, joka on meidän alaamme!

Laaja yhteistyöverkosto

Meillä on laaja verkosto yhteistyökumppaneita, joita tarpeen tullen voimme hyödyntää.

Janne Kaikkonen

Toimitusjohtaja
janne.kaikkonen@psvt.fi
+358 408321914

 

Teemu Niemenmaa

Sähkötöiden johtaja
teemu.niemenmaa@psvt.fi
+358 503482197